Testamentti luonnolle

tiistai 03. maaliskuun 2020

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä WWF:n ja Indieplacen kanssa.

Naapurustossani asuu majavaperhe! Kovin usein en ole heitä omin silmin nähnyt, mutta näitä sievästi järsittyjä puita pilkistelee siellä täällä lenkkireittini varrella.

Mitenkähän sitä sanoisi tosiasian, että luonto on minulle tärkeä, kuullostamatta täysin kliseeltä? Mutta niin se vaan on. Osittain varmasti luontorakkauteni on peruja teini-iän kiihkeästä partio-harrastuksesta, joka meillä painottui enemmänkin juuri metsäreissuihin kuin kaupunkikololla paperipartiointiin. Mutta mukana on myös jotain primitiivisempää. Tieto siitä, että luonnossa olo paranee, mieli rauhoittuu ja sielu seesteytyy.

Muistan hyvin, miten yläasteikäisen Mintun olo saattoi olla hyvinkin levoton viikonlopun lähestyessä. Oli kaikenlaisia paineita olla sellainen tai tuollainen, tehdä sitä tai tätä. Kun sitten ystävien kanssa päätettiin, että lähdetäänkin metsään, alkoi välittömästi tuntua hyvältä. Reissukamojen pakkaamisen rituaali, leiriytymispaikan valinta ja koko se oleminen oli parasta, mitä tiesin. Ei ihme, että ollaan tuon ystäväporukan kanssa yhä edelleenkin, 40 vuotta myöhemmin, läheisiä ystäviä.

Jo ihan pentuna painelin Pyynikille mäntyjen sekaan turvaan, kun elämä heitteli. Ensimmäiset sydänsurut itkin auringon kuumentamilla rantakallioilla Pyhäjärven rauhoittavaa liplatusta kuunnellen ja niillä samoilla rannoilla vietettiin myös maagisia kesäöitä ystävien kanssa.

Luonto on minulle todella tärkeä. Ja kyllä, tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä WWF:n kanssa, mutta luonnon tärkeys hyvinvoinnilleni ja koko olemassaololleni on täysin omani.

Tällä hetkellä yksi suuri toiveeni on, että minusta tulisi mummu. Mitenkään väheksymättä siis kisuvauvan mummuna olemista, mutta olisi aivan mielettömän ihanaa saada lapsenlapsia. Onneksi viime kesänä naimisiin menneet Karkki ja Cissi ovat lapsirakkaita ja ainakin ympäripyöreästi ilmoittaneet, että lapsien hankkiminen ei ole mitenkään poissa kuvioista. Toivoa siis on, vaikka tiedän aivan mainiosti, että ei niitä vauvoja tuosta vaan tilaamalla saada.

Tunnen olevani ikuisessa kiitollisuudenvelassa omalle äidilleni monestakin syystä. Yksi niistä on se, kun hän ahkerasti vei pikkuista Karkkia raikkaaseen ilmaan Pyynikille ulkoilemaan meikäläisen painaessa pitkää päivää yrittäjänä. Karkki oli vain kymmenen päivän ikäinen, kun palasin takaisin sorvin, eli ompelukoneen, ääreen ja ensimmäisen vuoden ajan äitini oli päävastuussa Karkin ulkolenkeistä. Muistan, miten käytännöllisesti aistin vauvasta huokuvan luonnon puhtauden parivaljakon palattua tuntikausia kestäneiltä kävelyretkiltä takaisin Go 4 it –putiikkini kangaspölyyn.

Peetu oli lapsena varsin villi. Energiaa riitti yli äyräiden ja päiväkodin tarjoama älyllinen haaste ei aina riittänyt pitämään neitoa tarpeeksi stimuloituna. Päiväkodin henkilökunta oli helisemässä, koska Peetu ei olisi halunnut tulla ulkoa sisälle lainkaan. Pihan ”pikkumetsä”, uudisrakennusalueen talojen väliin jätetty puolikkaan jalkapallokentän kokoinen alue oikeaa metsää, oli Peetun lempipaikka, jossa hän viihtyi puuhailemassa säässä kuin säässä.

Onneksi päiväkoti sijaitsi oman kodin pihapiirissä, joten saatoimme tehdä diilin: lasta ei tarvitse pakottaa sisälle vaan hän saa meidän vastuullamme leikkiä pikkumetsässä ihan niin paljon kuin haluaa. Ja hänhän halusi!

Miksi kaikki nämä tarinat?

Siksi, koska olen vilpittömästi huolissani siitä, millaisen maailman me jätämme tuleville polville. Onko Karkin ja Peetun lapsille vielä pyynikkejä ja pikkumetsiä, joista ammentaa elämyksiä, leikkiä, hakea lohtua ja turvaa, virkistäytyä ja elpyä?

WWF:n kautta on mahdollista tehdä Luontotestamentti ja näin mahdollistaa WWF:n kattava luonnonsuojelutyö. Testamentin jättäminen luonnolle on mielestäni sama kuin omille lapsille ja lapsenlapsille testamenttaaminen. Mitä väliä rahalla tai materialla, jos ei ole luontoa? Tärkein perintö, minkä voin jättää jälkeeni, on mahdollisimman elävä, puhdas ja monimuotoinen luonto!

WWF:n Luontotestamentti on oiva tapa osoittaa jälkipolville oman tahtonsa suojella luontoa senkin jälkeen, kun itse on sulautunut osaksi sitä. Testamentata voi ihan pienenkin summan, lisätietoja löytyy täältä: WWF Luontotestamentti.

Unelmoin jo nyt kävelyretkistä, joita voin tulevien lastenlasteni kanssa tehdä puolukanvarpuja ja varpusia ihmetellen. Haluan tehdä kaiken voitavani, että myös omat lapseni voisivat viedä lapsenlapsensa metsään, järvelle, merelle, vuoristoon nauttimaan luonnosta kasveineen ja eläimineen.

Tässä postauksessa on kuvituksena viime lauantaina kävelyretkelläni napsimia otoksia. Jos maisemat vaikuttaa tutulta, se johtuu siitä, että täällä blogissa on ollut aika monta kertaa samalta lempparireitiltäni otettuja kuvia. Rakastan sitä, miten luonto on aina kaunis ja upea. Jopa tällaisena hetkenä, kun yllättäen yön aikana satanut lumi on haihtumassa ja kaikki värisävyt ovat sieltä skaalan vähemmän näyttävästä päästä.

En mitenkään voi kuvitella voivani hyvin, jos en pääsisi säännöllisesti lataamaan akkujani takaoveni ulkopuolelta alkavaan luonnonpuistoon. Ja siksi olenkin hyvin iloinen, että luonnon suojelemiseen on monenlaisia keinoja tarjolla! Tosiaan täältä WWF:n sivuilta löytyy kattavasti tietoa eri mahdollisuuksista ja mm. juuri tuosta, miten luontoa voi suojella testamentilla.


Elämä ilman eläimiä?

sunnuntai 12. marraskuun 2017

Kuva: Richard Barrett / WWF UK

Olen periaatteessa sitä mieltä, että mihin tahansa muutokseen johtavien syiden tulisi olla positiivisia ja kannustavia. Uhkakuvilla pelottelu aiheuttaa vain ahdistusta ja pahaa oloa. Pahimmillaan todellisuus tuntuu niin masentavalta, että sitä mieluummin sulkee silmänsä ja korvansa – ja pakenee kieltämisen kuplaan. Ilmastonmuutos on jo sanana niin iso ja vaikuttava, että helposti tuntuu sekä turhalta että turhauttavalta yrittää tehdä jotain asian hyväksi. Ajattelin nyt kertoa, että asia ei ole niin. Auttaminen on yksinkertaista ja helppoa, pienelläkin osallistumisella on suuri merkitys. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä WWF:n kanssa.

Arktinen alue

Lumettomat ja vesisateiset, pimeät talvet on ollut arkipäivää täällä meilläpäin jo niin monta vuotta, että vähitellen unohtuu, miten Tukholmassakin oli joskus hankia ja valkoista lunta. Konkreettisesti ja erittäin omakohtaisesti ilmaston lämpeneminen iski kuitenkin jo aikas monta vuotta sitten, kun olimme perheen kanssa vaeltamassa Alpeilla. Reitin varrella oleva jäätikkö oli pienentynyt lyhyessä ajassa niin paljon, että seurueemme paikallinen jäsen joutui nieleskelemään kyyneliään näyn kohdatessaan. Radikaalisti kutistuneen jäätikön aiheuttama järkytys oli niin suuri, että sitä ei voinut peittää meidän tietämättömien katseilta.

Postauksen otsikko on kieltämättä hiukan provosoiva, mutta lumi ja jää merkitsee monille lajeille turvaa ja piiloa, synnytys- ja pesäpaikkaa, kulkutietä, ravinnonlähdettä, saalistus- ja lepopaikkaa – eli kotia ja elinympäristöä. Mikäli jäätiköt katoavat, katoavat myös niitä kotinaan pitävät eläimet (WWF – Arktinen alue).

Tulilinjalla on esimerkiksi ainoastaa arktisella alueella elävä jääkarhu. Se saalistaa vain jään päällä ja pitää olla tarpeeksi kylmää, että jääkarhuemo voi synnyttää poikasensa. Tiedän, että juuri nyt ainakin yhden jääkarhuja rakastavan Peetun sydäntä puristaa.

Kuva: Steven Kazlowski / WWF

WWF:n tavoitteena on ilmastonmuutoksen hillitseminen sekä lumesta ja jäästä riippuvaisten lajien suojeleminen. Ryhtymällä Lumi-kummiksi voit auttaa tuossa ensiarvoisen tärkeässä – elämää ylläpitävässä – työssä. Lumi-kummius on helppoa: yksi ilmoittautuminen riittää ja sen jälkeen valitsemasi ”kummisumma” menee tililtä automaattisesti. Minimi on 8 euroa/kk – eli hädin yhden pullakahvin verran.

WWF:n sanoin:

”Luonnonsuojelu on kestävyyslaji, joten säännöllinen tukeminen kummina on todella tärkeää. Jokainen euro tulee tarpeeseen ja se kohdistetaan tehokkaasti sinne, missä avun tarve on suurin.”

Lumi-kummien elintärkeä apu ohjautuu jääkarhujen lisäksi myös muiden uhanalaisten ja erityisesti ilmaston lämpiämisestä kärsivien lajien auttamiseen. Naali, mursu, kiljuhanhi ja maitovalas ovat kaikki hätää kärsimässä ihmisen toimien takia.

Jos mietityttää, mitä ihanaa antaisi joululahjaksi ystävälle tai perheenjäsenelle, jolla on jo kaikkea, sanoisin, että ei ole juuri parempaa lahjaa kuin tulevaisuuden turvaaminen ja elämän säilyttäminen maapallolla. Kuukausikummiksi ryhtymisen lisäksi on nimittäin mahdollista tehdä myös kertalahjoitus – ja ehkäpä samalla rohkaista lahjan saajaa itseäänkin liittymään Lumi-kummiksi!

Kaikki ilmaston lämpiämisen hillitsemiseen liittyvät toimet ovat tärkeitä. WWF toimii sekä konkreettisesti auttamalla jäästä ja lumesta riippuvaisia eläimiä niiden luonnollisilla asuinalueilla että yhteiskunnallisen vaikuttamisen tasolla. Jokainen voi kuitenkin tehdä voitavansa esimerkiksi liittymällä Lumi-kummiksi, mutta myös miettimällä omia arkipäivän valintojaan. Kierrättäminen, ylipäätään kuluttamisen vähentäminen ja lihan käytön radikaali vähentäminen ovat omia baby-steppejäni.

Kuva: Steve Morello / WWF

Ettei nyt menisi aivan paasaamiseksi, niin laitetaanpas tähän loppuun vielä pieni arvonta!

Vastaa kysmykseen: ”Onko WWF:n toiminta sinulle tuttua ja jos on, niin mitä kautta?” niin osallistut arvontaan, jossa palkintona on yksi kahden hengen lippupaketti Planeettamme Maa -konserttiin Hartwall Areenalle 24.2.2018.

Tässä vielä linkki tarkempiin kilpailusääntöihin. Kilpailun päättymispäivä on lauantai 18.11.

Kaikki kuvat: WWF


Miksi en syö lihaa?

maanantai 27. helmikuun 2017

Otsikko on hiukan raflaava, myönnetään, sillä en noudata täysin vegaania ruokavaliota – enkä voi tituleerata itseäni edes virallisesti kasvissyöjäksi. Jos nyt ihan totta puhutaan, tykkään monista liharuuista, parmankinkusta, makkaroistakin, mutta niinkuin kaikessa muussakin kuluttamisessa, haluan myös ruuan suhteen tehdä ympäristön kannalta kestäviä valintoja. Siksi lähdin hyvin innoissani mukaan WWF:n kampanjaan pohtimaan lihantuotannon ympäristövaikutuksia ja miten itse voi pienillä valinnoilla vaikuttaa kehitykseen. Postaus on toteutettu yhteistyössä WWF:n kanssa.

Aika monet tuntemani, etenkin vanhan koulukunnan kasvissyöjät, perustelevat ruokavaliotaan omalla hyvinvoinnillaan. Kasvisruoka kuulostaa kevyemmältä ja terveellisemmältä – mitä se ei välttämättä todellakaan ole. Niinkuin Mintun Kokkikoulua seuranneet  ovat huomanneetkin, valmistan hyvin paljon kasvisruokaa. Haluan tehdä niin pääasiassa sen takia, että jatkuva lihan syönti ei vaan ole ympäristön kannalta kestävä ratkaisu. Ja tietty myös sen vuoksi, että kasvisruoka on tosi hyvää!

Ruuan tuotantoon käytetään maailmanlaajuisesti ihan valtavasti luonnonvaroja. Se kuluttaa globaalisti noin 70 % kaikesta makeasta vedestä ja 1/3 tuottavasta maa-alasta. Monikaan ei tule ajatelleeksi, että ruoka vastaa noin 20 % ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä, eli noin saman verran kuin liikenne.

Pääosa ruuan ympäristövaikutuksista liittyy eläinperäisen ruuan tuotantoon. Lihan ja muiden eläinperäisten tuotteiden (maito, kananmunat etc.) tuotantoon tarvitaan luonnollisesti moninkertainen määrä resursseja. Metsiä raivataan lihakarjalle laidunmaaksi ja pelloiksi rehun kasvatusta varten niin paljon, että voidaan puhua todellisesta metsäkadosta.

Kun tähän vielä lisätään lihan tuotannon aiheuttamat kasvihuonepäästöt ja vesistöihin valuvat rehevöitymistä aiheuttavat ravinteet, on aika helppo todeta, että maailma ei yksinkertaisesti kestä lihan kulutusta, jos se jatkuu nykyisellä tasolla.

 

Mitä sitten voi tehdä, jos puhdas kasvisruokavalio tuntuu liian haastavalta? WWF on koonnut helpon ja selkeän lihaoppaan, jonka avulla pystyy yksinkertaisesti tekemään ympäristön kannalta parempia valintoja.

Lisäksi kannattaa harkita, jos vaikka pitäisi viikossa yhden tai muutaman kasvisruokapäivän, vähentäisi yhdellä aterialla nautitun lihan määrää kasviksia lisäämällä ja siirtyisi käyttämään kasvispohjaisia ”maitotuotteita” ainakin ruuanvalmistuksessa.

Inspiraation lähteeksi haluan jakaa aivan mielettömän herkullisen intialaistyyppisen kasvispadan ohjeen. Se on niin maukasta ja täyttävää, että vannoutuneinkaan lihansyöjä ei tule pettymään.

INTIALAINEN KASVISPATA (VEGAANI)

(4 annosta ja 2 lounaslaatikkoa)

Ainekset:

  • 3 isoa porkkanaa
  • 1 sipuli
  • 1 pieni kukkakaali
  • 1 pieni kesäkurpitsa
  • 2,5 dl punaisia linssejä
  • 1 prk kookosmaitoa
  • 1 lime
  • 2 rkl currya
  • 1 tl cayennepippuria
  • 1,5 tl kurkumaa
  • 2 kasvisliemikuutiota
  • 0,5 dl – 1 l vettä
  • öljyä paistamiseen
  • suolaa
  • pippuria myllystä
  • 6 hengen annos riisiä

Valmistus:

  • Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan.
  • Kuori porkkanat ja leikkaa ohuiksi siivuiksi, mielellään mandoliinilla. Huuhtele ja pilko kesäkurpitsa, hienonna sipuli ja palastele kukkakaali kivoiksi nupuiksi. Paistele kasviksia öljytilkassa yhdessä curryn ja cayennepippurin kanssa jonkin aikaa. Lisää hyvin huuhdellut linssit ja paista vielä hetki. Kaada päälle kookosmaito ja yhden limen mehu. Lisää vettä puolesta litrasta litraan niin, että koko helahoito on kostea. Murustele päälle kasvisliemikuutiot ja lisää kurkuma.
  • Anna kasvispadan kiehua hiljakseen noin 15 minuuttia, kunnes linssit on kypsiä. Lisää tarvittaessa vettä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Ihana kasvispata valmistuu melko nopeasti, joten se on mitä parhainta arkiruokaa. Tykkään kokkailla aina aika isoja annoksia, koska siten tulee helposti ratkottua myös seuraavan päivän lounasongelmat. Intialainen kasvispata sopii erinomaisesti lounaslaatikkoon, sillä niinkuin pataruuille usein käy, tässäkin maku vain paranee seuraavaan päivään.

Vaikka totuus on se, että tämä rakas pallomme ei tule selviämään, jos jatkamme eläinkunnan tuotteiden syömistä nykyiseen tahtiin, haluan mieluiten lähestyä tätäkin ongelmaa ilon kautta. Miten älyttömän hyviä reseptejä sitä onkaan tullut löydettyä ja testattua sen jälkeen, kun tietoisemmin lähdin karsimaan lihaa ja maitotuotteita ruokavaliostani. Hyvästä ruuasta ja ihanista mauista en olisi valmis luopumaan milloinkaan!

Ja tosiaan WWF:n Lihaopas auttaa, kun ei halua luopua lihasta kokonaan, mutta silti tehdä ympäristön kannalta hyviä valintoja.

Lihan syöminen tai syömättä jättäminen kuumentaa helposti tunteita. Sen näki selvästi mm. facebookissa tammikuisen vegaanihaasteen aikana velloneissa keskusteluissa.

Nyt haluaisin kuulla juuri sinun mielipiteesi – miksi olet luopunut lihasta tai kaikista eläinkunnan tuotteista ruokavaliossasi tai miksi et voisi koskaan kuvitella tekeväsi niin?

Kaikkien tämän postauksen kommenttiboksiin sunnuntaihin 5.3.2017 klo 23.59 mennessä vastanneiden kesken arvotaan 50 euron lahjakortti WWF:n verkkokauppaan. Kilpailun tarkemmat säännöt löytyvät täältä.

Yhteistyössä WWF